MoreBanker
Näin teemme rahaa  
Mark Andersen
22. syyskuuta, 2022

Säästövinkit arkeen


Moni meistä voi kaivata hieman eksta rahaa pankkitilillemme. Emme siis varmasti ole yksin tämän pulman keskellä. Helposti voi käydä niin, että rahat loppuvat kesken ennen seuraavaa palkkapäivää ja esimerkiksi luottokortti lasku kasvaa vain kasvamistaan. Tässäkään tietysti ei ole sinänsä mitään väärää kunhan vai muistaa maksaa laskut takaisin. Tietystikkään tämä ei mitenkään ideaali tilanne ole kenenkään talouden kannalta. Siksi olemme keränneet muutaman säästövinkin tähän artikkeliin, jotta taloudenhallinta olisi helpompaa. 

1. Irtisano turhat suortoistopalvelut 

Monella meillä on useita eri suoratoistopalveluita, joita maksamme joka kuukausi. Useasti nämä laskutetaan suoraan tililtäsi, ilman että sinun täytyy edes vahvistaa maksua. Tämän takia, et välttämättä edes tiedä kuinka paljon rahaa tililtäsi lähtee suoratoistopalveluiden takia. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse irtisanoa, jos palvelu on hyödyllinen sinulle. Mutta kannattaa miettiä, mitä palveluista todella käytät kuukausittain ja mitkä taas jää vähemmälle huomiolle. Esimerkiksi et välttämättä tarvitse useaa eri palvelua elokuvien ja sarjojen katsomiseen. Muista myös irtisanoutua ajjoissa, jos olet ilmoittautunut ilmaiselle kokeilukuukauidelle ilman aikeita jatkaa palvelun asiakkaana. Yleensä palvelun irtisanominen onnistuu hyvissä ajoin ja voit pitää palvelun ilmaiseksi kokeilujakson loppuun saakka. Näin et päädy maksamaan palvelusta, jota et tarvitse tulevaisuudessa. 

streaming Säästövinkit arkeen.jpg

2. Kilpailuta puhelinliittymä ja sähkösopimus 

Puhelinliittymä ja sähkösopimus on osa kiinteistäkuluista useimille meistä. Molemmat sopimukset sidotaan yleensä niin, että ne on toistaiseksi voimassa. Tämä tarkoittaa sitä, että et välttämättä muista kilpailuttaa esimerkiksi puhelinliittymääsi sen jälkeen kun allekirjoitat sopimuksen. Markkinoilla on kuitenkin kova kilpailu, joten kuluttajan kannattaa pysyä kriittisenä. Monesti voi olla että saat toiselta palvelulta paremman tarjouksen, vain sen takia että sinä olet kilpailevan yrityksen asiakas joten kauppiaat pyrkivät tarjoamaan edullisemmin kyseistä tuottetta sinulle. Näin voit säästää rahaa pidemmällä aikavälillä paljon. Kuukausittain summa ei välttämättä ole suuri, mutta kun mietitään kuluja vuositasolla voi kilpailuttaminen todella auttaa talouttasi. 

On myös hyvä miettiä sitä, että liittymäsi tai sähkösopimus on sellainen, joka todella hyödyntää sinua. Esimerkiksi et välttämättä tarvitse puhelimeesi enää teksiviesti tai puhelupakettia, jollainen sinulla oli vielä muutama vuosi sitten, internetin takia. Myös sähkösopimuksia on erilaisia, voi olla että joudut maksamaan hallinollisia kustannuksia toisesta sopimuksesta enemmän kuin toisesta, vaikka sähkönhinta olisikin edullisempi. Kannattaa siis vertailla sopimuksiasi kokonaisvaltaisesti. 

3. Tavoitteellisuus

Jos haluat säästää tietyn rahasumman, on prosessi helpompi kun tiedät konkreettisesti mitä haluat tavoittaa. Näin sinun on helpompi esimerkiksi laskea, kuinka paljon sinun tulisi säästää rahaa kuukaudessa, jotta voit saavuttaa tavoitteesi. Säästötavoitteen tulisi kuitenkin olle realstinen, esimerkiksi on mahdotonta säästää kuukausittain enemmän rahaa kuin sinulla on tuloja.  

4. Budjetoi

On erittäin hyvä ajatus laskea kulusi ja menosi yhteen, jotta voit selvittää mikä on sinun kuukausittainen budjettisi. Budjetti eli talousarvio tarkoittaa sitä että miinustat tuloistasi kaikki menot, jotta näet onko budjetissasi ylijäämää, josta voisit säästää. On myös hyvä ajatus luoda budjetti, jotta voit nähdä jos sinulla on turhia kuluja kuukausittain joita voisit karsia. Kun budjetti eli talousarvio on luotu, on myös helpompi yrittää pysyä siinä kun tiedät kuinka paljon menosi tulisi olla kokonaisuudessaan kuukausittain.

budget til Säästövinkit arkeen.jpg

5. Osta alennusmyynneistä ja kirpputoreilta

Kun tarvitset kulutustavaroita, kannattaa aina vertailla tuotteiden hinnat esimerkikis netissä. Monesti voit löytää saman tai vastaavan tuotteen edullisemmin kun vertailet hinnat. Kirpputoreilla asioisiminen on nykyään myös helppoa ja jopa trendikästä. Ihmiset myyvät mielellään käyttämiään hyväkuntoisia tuotteita joilla on vielä elin-ikää jäljellä. Voit esimerkiksi löytyää vähänkäytettyjä secondhand vaatteita kirpputoireilta tai Facebook-ryhmistä ja säästää rahaa.

6. Kilpailuta vanhat lainasi

Vanhat lainat saattavat myös rasittaa talouttasi. Korkeat korot kerryttävät takaisinmaksusummaa entisestään, ja laina-aika ei välttämättä ole kohdillaan. Tämän takia suosittelemme kilpauluttamaan lainat joita sinulla jo on, aina välillä. Tämä johtuu siitä, että saatat saada lainaa edullisemmin nyt kuin aikasemmin jolloin lainan olet ottanut. Jos uuden lainan korko ja kulut ovat matalemmat, tulet säästämään takaisinmaksussa! Myös lainojen yhdistäminen voi olla taloudellesi suotuisaa. 

 

notifyImg HAI LAINAA
logo

Ilmoittamalla sähköpostisi voit saada meiltä tulevaisuudessa lainatarjouksia ja vinkkejä säästämiseen


Jatka ilmoittamatta sähköpostiosoitettasi