MoreBanker
Näin teemme rahaa  
Mark Andersen
23. syyskuuta, 2022

Osamaksu on entistä suositumpi tapa rahoittaa ostoksia


Mikä on osamaksu? 

Kulutustuotteiden hankinta on meille kaikille arkipäiväinen asia, joiden shoppailu käy helposti netissä tai itse paikan päällä kaupassa. Moni meistä shoppaillee vaatteita ja muita arkipäiväisempiä tuotteita kuukausittain, jolloin tuotteiden rahoittaminen onnistuu yleensä palkkatuloilla. Eli suurin osa meistä maksaa koko summan omista säästöistään. Monet verkkokaupat tarjoavat kuitenkin vaihtoehtona esimerkiksi tuotteiden tilaamista heti ja maksua viimeistään 30 päivän kuluessa ilman erillisiä kuluja. Yleensä tätä pidemmät maksusopimukset kerryttävät kuluja. Nämä ovat yleensä kuitenkin varsin pieniä.

Isommat ostokset saattavat vaatia tarkempaa suunnittelua, sillä voi olla että tilillä ei ole aina rahaa esimerkiksi uuden tietokoneen taikka pesukoneen ostoon. Osamaksu onkin varmasti usealle meistä tuttu. Jos et ole itse sitä käyttänyt, olet varmasti ainakin kuullut sanan osamaksu. Osamaksulla kuluttaja voi hankkia tuotteen tänään, ja maksaa sen pienemmissä ennalta määritellyissä erissä takaisin. Osamaksuun kuuluu kuitenkin kuluja siinä mielessä että osamaksun maksuerien yhteen laskettu summa on korkeampi kuin tuotteen hinta, jos se maksettaisiin kokonaisuudessaan ostohetkellä. 


Osamaksuja tarjoaa useat elektroniikka kaupat kuten Gigantti ja Power, mutta nettikaupoissa on mahdollista valita yhä useammin osamaksu mille tahansa tuotteelle. Yleensä nettikaupoissa on mahdollista pilkkoa maksut pienempiin eriin ja esimerkiksi Klarnan avulla shoppailija voi valita maksaa takaisin ostoksensa joustavan erämaksun avulla taikka esim maksaa koko summan takaisin kuukauden päätteeksi. Vaihtoehtoja on siis useita. Näille kaikille maksutavoille kertyy kuitenkin aina kuluja ja korkoja , joten kun maksutapa valitaan on erittäin tärkeää tutustua kaikkiin vaihtoehtoihin. Niin kuin luotoille ja lainoille, todellinen vuosikorko on kerrottava osamaksun yhteydessä. Kannattaa siis miettiä muitakin maksutapoja, vaikka osamaksu houkuttelisikin.

Osamaksu on entistä suositumpi tapa rahoittaa ostoksia.jpg

Osamaksu vaiko luottokortti?

Jos luottokorttisi todellinen vuosikorko on matala, voi maksut luottokortilla olla usein edullisempia kuin osamaksun käyttö. Voit siis vertailla luottokorttien kuluja suoraan osamaksun vuosikorkoihin selvittääksesi kumpi tulee sinulle edullisemmaksi. Osamaksujen ja luottokorttien korkoja ei kuitenkaan ole laissa säännelty yhtä matalalle kuin esimerkiki kulutusluottojen. Tällä hetkellä korko katto kulutusluotoille on 10%, joten voi olla että esimerkiksi Limiittilainan korko on matalampi kuin osamaksun korko. Kannattaa siis tutustua luoton hintaan huolella ennen päätöksen tekoa. Otathan kuitenkin huomioon että korkokatto on vain väliaikainen ja luotonantajan tehtävänä on ilmoittaa sinulle myös korko ajalle jolloin korkokatto ei enää ole voimassa.

Muu vaihtoehto ostoksen hankintaan

Jos tuotteen osto ei ole välttämättömyys tällä hetkellä, voit säästää rahaa useamman kuukauden ajan ja ostaa sen vasta myöhemmin. Jos sinulla on aiempia pikavippejä tai kulutusluottoja joiden maksu vie osan kuukausittaisita tuloistasi, suosittelemme maksamaan ne ensin pois, ennen osamaksu sopimuksen allekirjoittamista. Lainojen yhdistäminen auttaa sinua myös madaltamaan kokonaissummaa, jota maksat takaisin kulutusluotoistasi. Ensin kannattaa siis maksaa aiemmat luotot pois ennen kuin harkistet osamaksua. Lainojen yhdistäminen auttaa tällöin, jos pikalainojesi korot ovat korkeat, ja niiden yhdistäminen yhdeksi luotoksi voi auttaa sinua säästämään rahaa matalamman vuosikoron ansiosta. Voit vertailla lainoja meillä Morebankerssa, jos haluat esimerkiksi yhdistää aiemmat lainasi yhdeksi tai valita edullisen nettilainan rahoittamaan tarpeellisia ostoksiasi.





notifyImg HAI LAINAA
logo

Ilmoittamalla sähköpostisi voit saada meiltä tulevaisuudessa lainatarjouksia ja vinkkejä säästämiseen


Jatka ilmoittamatta sähköpostiosoitettasi